Saturday, August 19, 2017

Keitä ovat nämä ruotsinsuomalaiset?


Keitä ovat nämä ruotsinsuomalaiset? Suvi Kivinen – Jaber   Etsin tuttuja kasvoja, kiinnepisteitä itselleni uudessa kotimaassani. Mistä sitä tunnistaa ne, joissa on jotain samaa kuin itsessäni? Onko ryhmä johon voin samastua ne, jotka ovat suurin kansallinen vähemmistö Ruotsissa? Ne jotka ymmärtävät ilman lisäselityksiä mitä on mysigt ja ovat asuneet täällä jo toisessa tai kolmannessa polvessa. Sitä en ole minä. Kun olin ruotsalaisessa koulussa töissä, niin ajattelin , että pakkohan siellä on muutama suomea osaava oppilaskin tulla vastaan, arkisen koulupäivän piristykseksi, pieneksi hengähdystauoksi ruotsin vääntämisen keskellä. Ehkä jopa suomea taitavia kollegoitakin löytyisi. Useampi sata oppilasta ja niistä yksi poika jonka äiti puhui suomea. Hänkin oli niin ujo, että jos toinen opettaja ei olisi minulle kertonut hänen ymmärtävän suomea, en olisi sitä tietänyt. Tapasin myös alkujaan suomenruotsalaisen kollegan, joka johdonmukaisesti puhui kanssani ruotsia kaikissa tilanteissa, joissa tapasimme. Kuulin kyllä paljon turkkia, arabiaa, kreikkaa, espanjaa ja venäjää. Mistä löytäisin lisää ruotsinsuomalaisia kasvoja? Muutama kuukausi kuluu ja olen töissä ruotsinsuomalaisessa koulussa. Pidän huolta esikoululaisesta, jolla on puoliksi juuret Etelä-Amerikassa ja puoliksi Suomessa. Suomen kieli kangertelee mutta tuleehan se sieltä. Leikkiin pääsee mukaan vaikka ollaan vähän erinäköisiä ja -kokoisia ja puhutaan erilaisia kieliä eritasoisesti. Kasvoja on vaikka minkälaisia: on vaaleampaa ja on tummempaa, tutumpaa ja vieraampaa, entisestä muistuttavaa ja uudenlaisesta kertovaa. Kollegani sanoo, että hänen mielestään lapsiin, joiden kanssa voi puhua suomea, syntyy ihan erilainen tunneside kuin mitä ruotsinkielisessä esikoulussa oleviin lapsiin syntyisi. Mietin että ehkä ne tutunoloiset kasvot löytyvätkin, kun itse tuntee toisen samaa kieltä puhuvana läheiseksi ja tutuksi. Toinen kollegani muisteli, miten muutama vuosi sitten hänen ruotsinsuomalaisessa koulussaan oli todella tehty asioita yhdessä ja luokanopettaja oli jopa omasta kukkarostaan rahoittanut luokkansa ulkomaan luokkaretkeä. Sellaista on vaikea kuvitella ihan tavalliseen kouluun. Omilla ala- ja yläasteillani Suomessa ei opettajani olisi moista harkinnut. Saati sitten ruotsinkielisessä koulussa, jossa kokemukseni perusteella opettajan tunneside oppilaisiin perustuu eriasteisiin kommunikointivaikeuksiin lasten kanssa, jotka tulevat sotaa ja kriisejä kokeneista maista ja yhteisiä sääntöjä ja yhteistä kulttuuri-identiteettiä vasta yritetään rakentaa. Jotain erikoista tässä ruotsinsuomalaisessa yhteisyydessä täytyy olla, jotain silmiinpistävää. Nyt olen itse töissä samaisessa koulussa, jossa opettaja oli valmis maksamaan oppilaidensa uusista kokemuksista. Olen utelias. Keitä ovat nämä ruotsinsuomalaiset? Miltä kaikki oikeastaan näyttää? Keitä tapaan? Onko täällä toimivilla keskenään vahvemmat tunnesiteet kuin mitä muualla olen kokenut? Näen kuinka rehtoreilta löytyy aikaa kysyä kaikkien kuulumisia ja välittää siitä, mitä eri henkilöiden elämässä tapahtuu. Heiltä löytyy kivaa sanottavaa toisten löydöistä ja vaikkapa vaatevalinnoista ja heillä on aikaa pysähtyä käytävällä halaamaan oppilasta jolla juuri silloin on vaikeaa. Koko koulun olemassaolo heijastaa suurta omistautumista uusien sukupolvien monikielisyyden tukemiselle. Sille että saa oppia suomea Ruotsissa. Keväällä teemme koulun kuoron kanssa retken läheiseen vanhainkotiin, jossa on suomenkielisiä potilaita ja henkilökuntaa. Ikäero näiden nuorten ja iäkkäiden ruotsinsuomalaisten välillä on suuri. Kasvoiltamme emme juuri muistuta toisiamme, mutta siitä huolimatta kuoro laulaa rohkeasti kappaleemme pääosin ruotsia puhuvan yleisön edessä. Lapset ovat pelottomia ja iloisia siitä, että palkinnoksi tarjotaan mehua ja pullaa. Yleisöstä kuuluu: ”Tack för att ni finns!” Tähänastisista ruotsinsuomalaisuuteen liittyvistä kokemuksistani ehkä erikoisin oli viime itsenäisyyspäivän juhla, jonka koulumme toteutti yhdessä erilaisten suomenkielisten yhdistysten kanssa. Varsinainen kulttuurishokki! Ei ole selvästikään olemassa yhtä tapaa käsittää suomalaisuus tai mitä on olla suomalainen Ruotsissa. Kesken ohjelmaa näin pienen oppilaani itkevän. Kysyin häneltä mistä se johtui. Hän oli tullut niin surulliseksi, kun oli kuullut Suomessa käytyä sotaa käsittelevän laulun. Mitkä tunteet ja muistot olivat niin vieraita, että ne saivat tämän nuoren itkemään? Eikö hän tunnista tässä meidän yhteistä kulttuuripohjaa? Oikeastaan ne sanankäänteet ja tuskaisuus, jota ohjelma ilmensi, katosivat omasta elämästäni 80-luvulla omien isovanhempieni kuoleman myötä. Kukaan ei enää muistuttanut sellaisista kokemuksista ja ne lakkasivat tuntumasta omakohtaisesti tärkeiltä. Sodan kasvot eivät liity minun elämääni ja kokemuksiini. Miltä mahtaakaan tuntua nuoresta, jonka isovanhemmat ovat vielä omiani paljon nuorempia? Olen jo pitkään pitänyt itseäni ulkomaalaisena ja rakentanut identiteettiäni muidenkin kulttuurien vaikutteille, ei vain suomalaisuudelle. Aikaisemmin ollessani kansainvälisessä koulussa töissä puhuin lähes päivittäin kaikkia osaamaani viittä kieltä, aina tilanteen mukaan, luokassa jopa oppilaiden mukaan, lauseesta toiseen. Aina kuitenkin itseä ja oman identiteetin kokemista häiritsee, kun puhuu omaa äidinkieltään murtaen. Ruotsinsuomalaisessa koulussa on helppo samastua toisten kielivaikeuksiin. Sitä alkaa jopa toistaa virheellisiä sanontoja ja lauserakenteita, ihan siitä ilosta että kuuluu joukkoon, kun näinhän me täällä tätä meidän yhteistä kieltä käytetään. Vaikka kielenkäyttöön tulee tällainen uusi taso, samalla oma tuttu äidinkieli nousee ihanan keskeiseen asemaan, ja on helppoa ja mukavaa olla se joka on. Yksi uusia tuttavuuksiani on oppilas, jonka toinen vanhempi puhuu suomea. Hän on iloinen ja vilpitön ja opinhaluinen, mutta silloin kun pitää kertoa mitä ajattelee, se onnistuu mieluiten ruotsiksi. Ei vain tee mieli puhua suomea. Silti opittavat asiat menevät hyvin perille, vaikka opettaja ei käyttäisi muuta kuin suomen kieltä opetuksessa. Arkipäivässäni se, että olen muiden ruotsinsuomalaisten kanssa tekemisissä, näkyy siinä että olen levollisempi. Verenpaine laskee normaalille tasolle. Olen saanut jotenkin kosketuksen juuriini täällä uudessa elinympäristössäni ja saan itsestään selvällä tavalla yhteyden lapsiin, joita yritän opettaa. Ei tarvitse olla kielellisesti koko ajan ymmällä ja epävarman etsivä siinä, miten ohjaisi vuorovaikutustilanteita haluamaansa suuntaan. Koulu on se ympäristö arkipäivässäni, jossa käytän äidinkieltäni. Saan olla siellä se, joka olen tottunut olemaan. Koska lähimmät ihmiseni ovat eri kulttuurista ja puhuvat eri kieliä, olen paljon tekemisissä muiden kuin ruotsinsuomalaisten kanssa. Koulun ulkopuolisiin tuttavuuksiini kuuluu kuitenkin muutamia ruotsinsuomalaisia ja he ovat kiinnostava vertailuryhmä itselleni. Suurimmalta yhdistävältä tekijältä tuntuu kieli, ei niinkään muu samanlaisuus. En ole kokenut että ruotsinsuomalainen kouluympäristö jotenkin rajaisi sosiaalista elämääni. Nuorena ja vasta maaha muuttaneena ruotsinsuomalaisena haluan puhua ruotsia aina kun tilanne sitä vaatii. En koe siten olevani kaukana ruotsalaisista. Oikeastaan on mielenkiintoinen haaste saada vähitellen ruotsalaisia ystäviä. Toisaalta muistutan myös muita ulkomailta tulleilta. Kunhan yhteinen kieli löytyy, niin ei ole mitään estettä pitää heihin etäisyyttä. Usein minua luullaan puolalaiseksi tai ruotsalaiseksi – tai sitten on niitä jotka heti keskustelun alussa haluavat kertoa tunnistaneensa minut ääntämisestäni suomalaiseksi, kivat heille! Mietin millaista on kavereillani, jotka ovat muuttaneet tänne ilman koulun pakkoruotsia, ilman yleiseurooppalaista ajokorttia ja opintorekisterin siirrettävyyttä. Se, että aloin mieltää itseni eurooppalaisen ulkosuomalaisen sijasta ruotsinsuomalaiseksi, tapahtui suhteellisen vaivattomasti. Löysin ryhmän johon voin samastua. Kasvoja joista tunnistaa omansa.  kirjoituskilpailu Suvi Kivinen-Jaber lähetti yllä olevan kirjoituksen  ruotsinsuomalaisten arkiston kirjoituskilpailuun ruotsinsuomalaisesta kouluelämästä vuonna 2013. Kaksikielisen esitteen kilpailuun teki taiteilija Markku Huovila. Suvi Kivinen-Jaber skickade detta bidrag 2013 till sverigefinländarnas arkivs skrivtävling om sverigefinskt skolliv och livet efter skolan! Suvi var en av de tre som den 15 februari 2014  fick priset i kategorin för lärare och rektor. Tävlingsbidrag offentliggjordes i ett seminarium i Armémuseum. Suvi Kivinen-Jaber jobbar i Sverigefinska skolan i Botkyrka. Läs mera om skolan: http://www.sverigefinskaskolan.com/personal.html Ruotsinsuomalaisia koskevaa materiaalia voi lukea Eskilstunassa Arkistotalolla. Material om sverigefinnarnas historia och verksamhet i Sverige kan läsas i Arkivhuset i Eskilstuna.

toptan içgiyim antika,kadıköy antika,eski eşya